SOLARIUMKÄYNTI AUTTAA JETLAGGIIN
Erityisesti paljon matkustavien ihmisten on hyvä muistaa solariumkäyntien positiivinen vaikutus jetlag - oireisiin.
Matkustettaessa aikavyöhykkeeltä toiselle, ihmisen biologinen kello joutuu koville ja joskus ikävänä sivuvaikutuksena saattaa olla jetlag.
Onko mahdollista helpottaa jetlagin oireita tai jopa ennalta ehkäistä sen tulo kokonaan? NASA on etsinyt tähän ongelmaan ratkaisua jo pitkään ja pitkällisten kokeiluiden jälkeen on huomattu että astronautteja voidaan valmistaa avaruuslentoihin tarkasti suunnitelluilla valohoidoilla. The Wall Street Journal on uutisoinut aiheesta. Lehden mukaan solariumkäynti auttaa parantamaan jetlagin oireita, tärkeää on kuitenkin suunnitella käyntiaika mahdollisemman tarkkaan, lentoajan mukaisesti. Esimerkiksi jos ollaan lentämässä Yhdysvalloista Eurooppaan, solariumissa kannattaa käydä saapumispäivän aamulla. Jos taas matka vie Euroopasta Yhdysvaltoihin, The Wall Street Journal suosittelee solariumsession sijoittamista saapumisen jälkeiseen myöhäisiltapäivään tai alkuiltaan.

RUSKETUSVINKKEJÄ
OSOITTEET